Raahessa kokeillaan syksyn aikana FutisNuokkarista ja PerheFutiksesta tutun kaavan mukaista matalan kynnyksen ”futiskerhoa” myös aikuisille. Toiminta on suunnattu vähintään 18-vuotiaille, yläikärajaa ei ole. Kokeilukerrat ovat ilmaisia ja tarkoituksena on kartoittaa, olisiko tämänkaltaiselle toiminnalle kysyntää ja edellytyksiä Raahessa.
FC Raahessa havahduttiin keväällä siihen, että media oli täynnä juttuja aikuisten yksinäisyydestä ja siitä, miten vaikeaa aikuisena on löytää uusia kavereita. Jalkapallo on sosiaalinen laji, mutta siihen on yleensä korkea kynnys lähteä aikuisena mukaan, ellei ole taustaa lajin parissa. Myös liikkumattomuus on edelleen yhteiskunnallinen ongelma ja jalkapallossa kunto kasvaa ihan huomaamatta hauskalla tavalla. Se on myös lajina erittäin monipuolinen. Tästä kehkeytyi ajatus FutisNuokkaria vastaavasta kerhosta myös aikuisille.
Mistä kerhossa on kyse?
Yhdistetään rento yhdessäolo ja helppo höntsäfutis. Mitään varsinaisia tavoitteita ei ole. Kerhossa voidaan sopia myös, että tehdään jotain muutakin samalla porukalla, esim. kesällä voidaan lähteä pelaamisen jälkeen uimaan tai terassille.
Mikä tämän kerhon nimi on?
Kerholla ei ole vielä vakiintunutta nimeä. Tässä vaiheessa voidaan puhua vaikkapa ”aikuisten futiskerhosta” tai ”höntsäfutiksesta”. Sillä ei ole niin väliä. Keksitään nimi sitten yhdessä.
Kenelle kerho on suunnattu?
Keitä ei oteta mukaan?
Miksi kerho järjestetään?
Kerho järjestetään, jotta ihmiset saisivat heille sopivaa liikuntaa, sosiaalisia kontakteja, järkevää tekemistä ja ehkä uusia kavereitakin.
Miten tämä tapahtuu?
Kokoonnumme kerran viikossa tunniksi paikkaan, jonne on helppo tulla. Aluksi sisältö on suunniteltua ja ohjattua, jotta nekin pääsevät helposti mukaan, joilla ei ole minkäänlaista jalkapallotaustaa. Kokeilujakson aikana tunti on jaettu kolmeen osioon: juttelu ja tutustuminen, tekniikka (helppoja perusasioita) ja pelaaminen erittäin helpoilla säännöillä. Erikoisvarusteita ei tarvita: vain vesipullo ja sisäpelikengät sekä liikuntaan soveltuva vaatetus. Osa ajasta käytetään jutteluun ja oleiluun, että tullaan tutuiksi ja saadaan ryhmän toiminnasta muodostumaan sellaista kuin ryhmä haluaa. Salivuoroille tullaan aina selvin päin. Alkoholi ja kaikenlaiset päihteet ovat täysin kiellettyjä. Kokeilujakso on ilmainen ja sen jälkeen mahdollisimman edullinen.
Mikäli ryhmä saadaan polkaistua käyntiin, siitä on tarkoitus muodostaa ns. omillaan toimeen tuleva viikottainen kerho, jonka toiminnan ryhmä itse organisoi jatkossa. Ryhmä rahoittaa myöhemmin toimintansa keräämällä osallistujilta sen verran, mitä toiminta välttämättä vaatii. Tavoitteena on, että harrastaminen on kokeilujakson jälkeenkin mahdollisimman edullista. Vaihtoehtona on myös sponsorien etsintä.
Kokeilukerrat ovat keskiviikkoisin 27.9.-18.10.2023 klo19-20 Pitkänkarin koulun alasalissa. Ennakkoilmoittautuminen tekstiviestillä tai WhatsAppissa on toivottavaa, Katri Liimatainen: 050 304 6350. Myös lisätietoja voi kysellä samasta numerosta (parhaiten tavoittaa arkisin alkuillasta).
17.10.2024 16.32 | FC Raahen syyskokous ja seuratoimijoiden illanvietto |
10.10.2024 01.11 | Päättäjäiset ja kauden palkitut 2024 |
24.09.2024 17.04 | Kesän 2024 kortteliliiga saatu päätökseen |
16.09.2024 09.37 | Miesten edustus 2025 pelaajapalaveri 25.9 ke klo 18 |
07.09.2024 10.46 | Vuoden 2024 -parhaat äänestys on auki |
14.08.2024 09.14 | Infotilaisuus FC Raahen ja Hercules Junioreiden tarjoamasta pelaajapolusta kaudella 2024-2025 |